H-DCF

Motopedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun


Sisällysluettelo

H-DCF

HARLEY-DAVIDSON CLUB FINLAND ry. (H-DCF) on vuonna 1980 perustettu Harley-Davidson merkkikerho. Kerhon tarkoitus on ylläpitää ja kehittää Harley-Davidson -harrastusta Suomessa ja pitää yhteyttä alan ulkomaisiin harrastajiin ja järjestöihin.

Kerhon jäsenmäärä 28.12.2009 5900 henkilöä.


H-DCF järjestää kokoontumis- ja hyväntekeväisyysajoja, näyttelyitä ja illanviettoja sekä harjoittaa liikennevalistusta. Vuosittain järjestetään seitsemän valtakunnallista tapahtumaa, ja niiden lisäksi lukuisia pienempiä alueellisia tilaisuuksia. Suurin vuosittaisista tapahtumista on H-DCF International Rally, eli niin sanottu pääralli, johon osallistuu noin 1000-2000 alan harrastajaa eri puolilta Eurooppaa.


Jäsenmaksuun sisältyy neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Harrika –lehti ja vuosittainen H-DCF -kalenteri. Lehdessä julkaistaan kerholaisten omia artikkeleita sekä lehteä varten tehtyjä tuotetestejä ja siinä tiedotetaan ajankohtaisista asioista ja tapahtumista niin kotimaassa kuin ulkomailla. Lehden välityksellä saa tietoa erilaisista jäseneduista ja muista jäseniä hyödyttävistä asioista.


H-DCF osallistuu aktiivisesti myös kansainväliseen toimintaan. Kerho on FH-DCE:n (Federation of H-D Clubs Europe) perustajajäsen. Tätä kautta valvotaan harrastajien etuja laajemmissa puitteissa ja pidetään yhteyttä eurooppalaisiin sisarkerhoihin.


Kerho on avoin kaikille H-D:n omistajille. Toiminta perustuu jäsenten vapaaehtoiseen työskentelyyn ja rahoitetaan jäsenmaksutuloin sekä näyttelyistä ja tapahtumista saaduilla varoilla. Kerho ei tuota toiminnallaan voittoa, vaan kaikki tulot käytetään toiminnan pyörittämiseen.

H-DCF ry:n järjestämät Tapahtumat 1980 ->

Tapahtumat 1980 - 1989

Vuosi Avajaiset Leluralli International Rally Päättäjäiset Joulujuhla Muu tapahtuma
1981 Koskenpää Loikalan Kartano
1982 Loikalan Kartano Koskenpää Kangasala
1983 Koskenpää Loikalan Kartano Lahti
1984 Koskenpää Loikalan Kartano Helsinki Näyttely, Helsinki
1985 Loikalan Kartano Koskenpää Hämeenlinnä H-DCF ja H-DCS yhteisajo, Ahvenanmaa
1986 Ristiina (1. leluralli) Koskenpää Loikalan Kartano Koskenpää Custom Bike Show & Rally, Seinäjoki
1987 Nokia Evijärvi Espoo
1988 Ristiina Koskenpää Loikalan Kartano Loikalan Kartano
1989 Puhkaharju / Savonlinna Koskenpää Punkaharju / Savonlinna Näyttely, Helsinki


Tapahtumat 1990 - 1999

Vuosi Talviralli Leluralli International Rally Perheralli Päättäjäiset Joulujuhla Muu tapahtuma
1990 Taavetti Ristiina Koskenpää Näyttely, Helsinki
1991 Punkaharju Virtasalmi Koskenpää
1992 Avajaiset, Lappeenranta Vihanti Virtasalmi Koskenpää
1993 Espoo Pudasjärvi Koskenpää
1994 Ristiina Koskenpää Sieravuori Lappeenranta
1995 15 v. näyttely, Helsinki Savonlinna Pudasjärvi Sieravuori Lappeenranta Jazz näyttely, Pori
1996 Avajaiset, Teijo Loimaa Ilomantsi Teijo (1. Perheralli) Koskenpää Savonlinna
1997 Vihanti Valkeala Teijo Sieravuori Tampere
1998 Himos (1. talviralli) Rauma Yyteri Teijo Himos Savonlinna Näyttely, Helsinki
1999 Harjavalta Oulu Iso-Syöte Ähtäri Himos Kuopio


Tapahtumat 2000 - 2009

Vuosi Talviralli Leluralli International Rally Perheralli Back To The Roots Päättäjäiset Joulujuhla Muu tapahtuma
2000 Harjavalta Lappeenranta Puolanka Ähtäri Koskenpää (1. BTTR) Joutsa Helsinki Super Rally 2000, Himos
2001 Harjavalta Joensuu Himos Yyteri Koskenpää Vammala Tallinnan Risteily
2002 Harjavalta Espoo Ilomantsi Muhos Taavetti Ruovesi Jyväskylä
2003 Vammala Ristiina Yyteri Teijo Nummijärvi Himos Seinäjoki H-D 100 v. Näyttely, Helsinki
2004 Vammala Loimaa Kalajoki Valkeakoski Koskenpää Punkaharju Yyteri
2005 Harjavalta Tampere Himos Taavetti Lieksa Pori, Yyteri Helsinki
2006 Pori, Yyteri Lahti Ylläs Keuruu Nummijärvi Jämsä, Himos Turku
2007 Forssa Rauma Ilomantsi Somero Keuruu Pori, Yyteri Tornio
2008 Harjavalta Kouvola Kemi Jaala Somero Punkaharju Tampere
2009 Forssa Jyväskylä Pori, Yyteri Naantali Pudasjärvi Jämsä, Himos Jyväskylä Super Rally 2009, Seinäjoki


Tapahtumat 2010 -

Vuosi Talviralli Leluralli Juhannusralli International Rally Perheralli Back To The Roots Päättäjäiset Joulujuhla Muu tapahtuma
2010 Kuusankoski Luvia Jämsä, Himos Mikkeli, Visulahti Helsinki
2011 Seinäjoki Kemi Koskenpää Vaala, Suviranta Pori, Yyteri Kuusankoski
2012 Imatra Jämsä, Himos Kurikka Alaveteli, Seljes Pälkäne, Sappee Turku, Bore
2013 Hillosensalmi, Orilampi Åland, Prästö Varkaus Muhos, Montta Keuruu Kalajoki Vaasa
2014 Hyvinkää Åland, Prästö Saariselkä Naantali Iisalmi Pori, Yyteri Peurunka
2015 Leppävirta Åland, Pålsböle Rautavaara Laukaa Somero Pälkäne, Sappee Naantali
2016 Espoo Åland, Pålsböle Alaveteli, Seljes Iisalmi Lieksa Sotkamo Oulu
2017 Valkeakoski Åland, Pålsböle Ikaalinen Salo Ristiina Jämsä, Himos Karjalohja

H-DCF ry:n Hallitukset 1980 ->

1981-1982

presidentti: Kari Kallio, varapresidentti: Tero Arteli, jäsenet: Erkki Hautamaa, Timo Mäkinen, Martti Pirkonen


1982-1984

presidentti: Harri Savolainen, jäsenet: Tero Arteli, Risto Korhonen, Karl-Johan Stenbacka, varajäsenet: Pekka Kallaskari, Timo Mäkinen

1983 Pekka Kallaskari ja Timo Mäkinen erosivat hallituksesta, tilalle Hannu Lehtinen ja Hannu Paajanen. 1984 Hannu Paajanen erosi hallituksesta, tilalle Pertti Tallgren.


1984-1985

presidentti: Harri Savolainen, jäsenet: Risto Korhonen, Hannu Lehtinen, Pertti Tallgren, Erkki Vuorsalo,


1986-1987

presidentti: Tero Annala, jäsenet: Jouko Lukkonen, Matti Rosenberg, Vesa Takala, Pekka Vaara


1988-1989

presidentti: Risto Korhonen, jäsenet: Marko Louna, Matti Lötjönen, Esko Niemi, Harry Räikkönen, Mika Saikku, Pekka Vaara,


1990-1991

presidentti: Mika Saikku, jäsenet: Kari Eskelinen, Kari Lohko, Pekka Partanen, Heikki Piisku, Pekka Vaara

Tammikuussa 1990 Mika Saikun tilalle presidentiksi Heikki Piisku. Keväällä 1990 Mika Saikku erosi hallituksesta, tilalle Marja Mastosalo.


1991-1993

presidentti: Kari Lohko, jäsenet: Tapio Isoaho, Marja Mastosalo, Pekka Parviainen, Petteri Silvast, Vesa Takala

1992 Vesa Takala nimitettiin H-DCF:n varapresidentiksi.


1993-1994

presidentti: Kari Lohko, varapresidentti: Vesa Takala, jäsenet: Riitta Rintamäki, Markku Saarimäki, Petteri Silvast, Ilkka Valtonen


1994-1996

presidentti: Ilkka Valtonen, varapresidentti: Kari Lohko, jäsenet: Juhani Aartima, Jussi Katajainen, Riitta Rintamäki, Petteri Silvast, Vesa Takala

1995 Juhani Aartima erosi hallituksesta, tilalle Kalle Rantanen.


1996-1998

presidentti: Ilkka Valtonen, varapresidentti: Kari lohko, jäsenet: Jussi Katajainen, Kalle Rantanen, Riitta Rintamäki, Petteri Silvast, Vesa Takala

1997 Kari Lohko erosi hallituksesta, tilalle vt hallituksen jäseneksi Mika Lehtinen, myöhemmin pysyväksi Juha Kokkonen. Riitta Rintamäki nimitettiin ensin vt varapresidentiksi, myöhemmin pysyväksi.


1998-2000

presidentti: Juha Kokkonen, varapresidentti: Riitta Rintamäki, jäsenet: Jussi Katajainen, Pekka Näränen, Kalle Rantanen, Petteri Silvast, Vesa Takala


2000-2002

presidentti: Juha kokkonen, varapresidentti: Riitta Rintamäki, jäsenet: Jussi Katajainen, Seppo Nurmikoski, Pekka Näränen, Kalle Rantanen, Kimmo Vuorinen

2001 Kalle Rantanen erosi hallituksesta, tilalle Kari Salminen


2002-2004

presidentti: Jussi Katajainen, varapresidentti: Seppo Nurmikoski, jäsenet: Heidi Eriksson, Esa Lehtinen, Pekka Näränen, Kari Salminen, Kimmo Vuorinen


2004-2006

presidentti: Jussi Katajainen, varapresidentti: Seppo Nurmikoski, jäsenet: Heidi Eriksson, Esa Lehtinen, Pekka Näränen, Kari Salminen, Kimmo Vuorinen


2006-2008

presidentti: Seppo Nurmikoski, varapresidentti: Heidi Eriksson, jäsenet: Esa lehtinen, Kimmo Vuorinen, Ilkka Lappalainen, Timo Kytöoja, Jussi Mäenpää,


2008-2010

presidentti: Seppo Nurmikoski, varapresidentti: Heidi Eriksson (heinäkuu 2009 asti), Ilkka Lappalainen (heinäkuu 2009 lähtien), jäsenet: Esa lehtinen, Kimmo Vuorinen, Timo Kytöoja, Sakari Rantanen, Juha Vengasaho

2008 Jussi Mäenpää erosi hallituksesta ja tilalle valittiin Juha Vengasaho

2009 Heidi Eriksson erosi hallituksesta, tilalle Sakari Rantanen ja varapressaksi Ilkka Lappalainen. 2009 myös Seppo Nurmikoski erosi hallituksesta, tilalle ei valittu uutta jäsentä. Seppo Nurmikosken erottua presidentin tehtävät siirtyivät Ilkka Lappalaisen hoidettavaksi loppukaudeksi


2010-2012

presidentti: Ilkka Lappalainen, varapresidentti: Kimmo Vuorinen, jäsenet: Timo kytöoja, Juha Vengasaho, Sakari Rantanen, Kari Lohko, Saija Kulmakko


2012-2014

presidentti: Kimmo Vuorinen, varapresidentti: Sakari Rantanen, jäsenet: Timo Kytöoja, Riitta Rintamäki, Esa Lehtinen, Mika Saloranta, Marko Ahvenainen


2014-2016

presidentti: Sakari Rantanen, varapresidentti: Mika Saloranta, jäsenet: Timo Kytöoja, Riitta Rintamäki, Esa Lehtinen, Marko Ahvenainen, Inga Kurvinen


2016-2017

presidentti: Sakari Rantanen varapresidentti: Mika Saloranta jäsenet: Timo Kytöoja, Riitta Rintamäki, Esa Lehtinen, Marko Ahvenainen, Ari Ollila


2017-

presidentti: Mika Saloranta varapresidentti: Timo Kytöoja jäsenet: Ari Ollila, Riitta Rintamäki, Esa Lehtinen, Marko Ahvenainen, Jani Katajamäki

2017 Presidentti Sakari Rantanen pyysi eroa tehtävästään tultuaan valituksi Euroopan Federaation johtoon. Saloranta varalta presidentiksi ja Kytöoja rallikapun paikalta varapresidentiksi. Uudeksi rallikapteeniksi Ari Ollila ja täydennyksenä hallitukseen Jani Katajamäki

Palkitut 1980 ->

H-DCF:n Life Memberit

1982 Kari Kallio

1995 Sakari ”Sakke” Järvenpää

1995 Risto Korhonen

1995 Matti Lankinen

1995 Harri Savolainen

1995 Markku ”Mato” Valtonen

1997 Kari Lohko

1998 Ilkka Valtonen

2000 Vesa Takala

2001 Kalle Rantanen

2002 Juha Kokkonen

2002 Riitta Rintamäki

2006 Jussi Katajainen

2006 Pekka Näränen

2010 Heidi Eriksson,

2010 Fiskis Ekman

2012 Seppo Nurmikoski

2013 Vesa "Vesku" Pentti,

2013 Mika "Lehtori" Lehtinen


H-DCF:n vuoden kerholaisen kiertopalkinnon saajat 1982-


1982 Kari Kallio

1983 Harri Savolainen

1984 Risto Korhonen

1985 Hannu Santala

1986 Tero Annala

1987 Vesa Takala

1988 Timo Mäkinen

1989 Osmo Hartikainen

1990 Juhani Nuorimaa (jaettiin 1991)

1992 Kai Tanninen

1993 Kari Tykkyläinen

1994 Riitta Rintamäki

1995 Kalle Rantanen

1996 Kari Lohko

1997 Juhani Aartima

1998 Mika Lehtinen

1999 Pertti Rintamäki

2000 Markku Kumpusalmi

2001 Esa Lehtinen

2002 Ari Rossi

2003 Jorma Lempinen

2004 Martti Ilvo

2005 Timo ja Sanna Kytöoja

2006 Milla Lavikainen

2007 Juha Vengasaho

2008 Marko Salmi

2009 Sari Petäjistö

2010 Kimmo Olkinuora

2011 Hannele Lindroos

2012 Ari "Hörtsi" Terho

2013 Markku "Mape" Lappalainen

2014 Jani Katajamäki

2015 Heli ja Ari Tiistola

2016 Marjo Haapakoski


H-DCF:n vuoden rakentajan kiertopalkinnon saajat 1992-


1992 Antero Laine

1993 Esa Salo

1994 Pekka Vaara

1995 Joni Lundin

1996 Stefan Pihkala

1997 Harri Hautaluoma

1998 Petteri Silvast

1999 Kari Nenonen

2000 Pasi Tähtinen

2001 Janne Pihlas

2002 Marko Salmi

2003 Ilkka Saarinen

2004 Mikko Niemi

2005 Sami Laine

2006 Kari Kainulainen

2007 Hannu Haapamäki

2008 Samuel Heikkinen

2009 Ari Vanhatalo

2010 Pasi Pouta

2011 Markku Jaakkola

2012 Johannes Heinimäki

2013 Marko Korhonen

2014 Arto Riip

2015 Jamppe Hänninen

2016 Olli Juutila


H-DCF:n pääralleissa on vuodesta 1990 valittu vuoden Miss Biker ja Mr Biker


1990 Miss Biker Marjo Isoaho, Mr Biker Harri Koivu

1991 Miss Biker Ulla Moisio, Mr Biker Juho Rouhu

1992 Miss Biker Leena Brunila, Mr Biker Jorma Seppänen

1993 Miss Biker Taru Laitala, Mr Biker Jussi Manninen

1994 Miss Biker Satu Halinen, Mr Biker Pekka Vaara

Ajokauden päättäjäisissä 1994 valittiin myös Miss Biker Sari Sihtola, Mr Harrikka Kari Kainulainen

1995 Miss Biker Minna Heikkinen, Mr Biker Jouko Pöytälaakso

1996 Miss Biker Minna Kauppinen, Mr Biker Olli Juutila

1997 Miss Biker Minna Tapiainen, Mr Biker Jorma Koivu

1998 Miss Biker Heidi Eriksson, Mr Biker Ari Saksi

1999 Miss Biker Pia Parviainen, Mr Biker Kimmo Vuorinen

2000 Miss Biker Susann Lind, Mr Biker Kari Salminen

2001 Miss Biker Hannele Laukniemi, Mr Biker Pekka Riekjärvi

2002 Miss Biker Merja Kokkonen, Mr Biker Juha Vahekoski

2003 Miss Biker Tiina Haataja, Mr Biker Teuvo Aaltonen

2004 Miss Biker Sari Paavilainen, Mr Biker Pauli Uusi-Luomalahti

2005 Miss Biker Camilla Haapamäki, Mr Biker Ilkka Hakamäki

2006 Miss Biker Riitta Rintamäki, Mr Biker Dan Lökfors

2007 Miss Biker Sanna Ylisaari, Mr Biker Jouko Lukkonen

2008 Miss Biker Tarja Tammilehto, Mr Biker Pertti Rintamäki

2009 Miss Biker Kirsti Salminen, Mr Biker Jamppe Hänninen

2010 Miss Biker Hannele Lindroos, Mr Biker Mara Mäki-Jouppila

2011 Miss Biker Kaisa Kekäle, Mr Biker Alpo Leppälä

2012 Miss Biker Marja-Liisa "Marsa" Björkman, Mr Biker Stefan "Steffi" Willner

2013 Miss Biker Anette Varjonen, Mr Biker Ilkka Valtonen

2014 Miss Biker Kirsi "Lilli" Väätäinen, Mr Biker Juhani Korhonen

2015 Miss Biker Taina Hotti, Mr Biker Kimmo "Komppi" Pekola

2016 Miss Biker Ulla Korander, Mr Biker Urpo Koivula

2017 Miss Biker Sari Mäkipää, Mr Biker Jarmo "Jassi" Rauhala

Super Rally historiaa

Mistä tulee nimi Super Rally? Kuusikymmentäluvulla Hollantilaiset, Saksalaiset ja Belgialaiset H-DC kerhot tapasivat toisiaan erinäisissä ralleissa, yksi suosituimmista oli Pinster Rally. Niistä ensimmäisen järjesti H-D C Utrecht (josta myöhemmin tuli Harley-Davidson Club the Netherlands). Pinster Rallysta kasvoi vuosi vuodelta isompi ja ohjelmaakin oli enemmän kuin tavallisissa H-D ralleissa. Vuoden 1973 Pinster Rallyn jälkeen nimi muutettiin Super Rallyksi, syytä tähän ei ihan tarkasti tiedetä. Yksi mahdollinen syy on Ranskalaisten lupaus järjestää Pariisissa vuonna 1974 varsinainen Superrrrrrr –tapahtuma. No, he peruuttivat koko rallin viikkoa ennen kuin sen piti alkaa, joten ”ensimmäinen Super Rally” ei ollut oikeastaan lainkaan super. Varsinainen ensimmäinen Super Rally siis järjestettiin vuonna 1975 Kasterleessa Belgiassa. Se ei ollut läheskään niin iso tapahtuma kuin nykyiset, mutta sen perustana olivat samat tavoitteen ja ajatukset kuin nykyäänkin.

Super Rally järjestetään aina 7 viikkoa pääsiäisen jälkeen, jolloin Keski-Europassa ralliviikonlopun jälkeinen maanantai on suomalaista Helluntaita vastaava kansallinen vapaapäivä. Alkuperäinen Pinster Rally –nimi tulee luultavasti juuri tästä keskieurooppalaisten Helluntaista (Hollanniksi Helluntai = Pinksteren)

2017 Pasohlavky, Tsekki

2016 Alcaniz, Espanja, H-DC Aragon

2015 Lincolnchire, England, West London Harley Riders

2014 Tallinna, Viro. H-DC Estonia

2013 Wroclaw, Puola. H-DC Poland

2012 Ballenstedt, Saksa. H-DC Deutschland

2011 Klaipeda, Liettua. H-DC Baltija

2010 Patras, Kreikka. H-DC Hellas

2009 Seinäjoki, Suomi. H-DC Finland

2008 Fredericia, Tanska. H-DC Denmark

2007 Bussloo, Hollanti. H-DC Nederland

2006 Vinstra, Norja. Harley-Davidson Owners Club Norway

2005 Paliano, Italia. Harley-Davidson Italian Club

2004 Ljungbyhed, Ruotsi. H-DC Sweden

2003 Ceske Budejovice, Tsekki. H-DC Praha

2002 Hofstade, Belgia. H-DC Flanders

2001 Igoumenitsa, Kreikka. H-DC Hellas

2000 Himos, Suomi. H-DC Finland

1999 Wiener Neustadt, Itävalta. 1st Harley-Indian Twin Power Club

1998 Lommel, Belgia. H-D Riders Route 66 (nykyään H-DC Flanders)

1997 High Chaparral, Ruotsi. H-DC Sweden

1996 Voralberg – Nenzing, Itävalta. 1st Harley-Indian Twin Power Club

1995 Valkenswaard, Hollanti. H-DC ´s Hertogenbosch

1994 Silkeborg, Tanska. H-DC Denmark

1993 Murazzano safari park, Italia. H-D Riders Italy

1992 Paris, Ranska. H-DC Niglo

1991 Lillehammer, Norja. H-DOC Norway

1990 Charleroi, Belgia. H-DC Belgium 7

1989 Longmarston Raceway, Iso-Britannia. H-D Riders Great Britain

1988 Accosse, Liege, Belgia. H-DC Putte, Netherlands

1987 Slagharen, Hollanti. H-DC Netherlands

1986 Stevingshus, Tanska. H-DC Denmark

1985 Jablines-Paris, Ranska.

1984 Brighton, Iso-Britannia. H-D Riders Great Britain

1983 High Chaparral, Ruotsi. H-DC Sweden

1982 Frankfurt, Saksa. H-DC Deutschland

1981 Ring Djursland, Tanska. H-DC Denmark

1980 Ranska. H-DC France

1979 Brands Hatch, Iso-Britannia. H-D Riders Great Britain

1978 Köln, Saksa. H-D Riders of Cologne (myöhemmin Harley-Davidson Club Deutschland)

1977 Limburg-Geulle, Hollanti. H-DC Netherlands / H-DC Amsterdam

1976 Simlångsdalen, Ruotsi. H-DC Sweden

1975 Kasterlee, Belgia. Ensimmäinen Super Rally nimellä järjestetty

1974 Ei järjestetty

1973 Hereford Wales, Iso-Britannia

1972 Doetichem, Hollanti

1971 Beckly, Iso-Britannia

1970 Hamburg, Saksa

1969 Wijk bij Duurstede, Hollanti

1968 Ei Järjestetty

1967 Graft en de Rijp, Hollanti

1966 Hamburg, Saksa

1965 Rye, Iso-Britannia

1964 Francorchamps, Hollanti. Ensimmäinen Pinster Rally. H-D C Utrecht

Henkilökohtaiset työkalut